Naisten koodileiri Suomessa 2018

Naisten koodileirin 12.-15.4.2018 ilmoittautuminen on käynnistynyt.

Naisten koodileirin idea lähti FB-ryhmästä Ompeluseura LevelUP Koodarit. Siellä kyseltiin Suomessa pidettävää naisten koodileiriä. Itsestä tuntui heti, että mikä ettei sellaisen saisi pystyyn.. Pienemmällä porukallla sitten aloitettiin suunnittelu, ja kohteeksi valikoitui Isosyöte – Suomen eteläisin tunturi. Syynä se, että parilla meillä valmistelijoilla sattui olemaan valmiita kontakteja sinnepäin, ja tuntemusta alueesta.

Datasepän koodikoulun aloitin muutama vuosi sitten sillä ajatuksella, että vien koodauksen ilosanomaa peruskoululaisille. Parina kesänä olen hyvällä vastaanotolla pitänyt lasten koodileirejä. Mutta sittemmin on tullut tarpeita opettaa koodauksen alkeita myös aikuisille.

Toivotaan, että ilmoittautujia tulee riittävästi ja saamme leirin käyntiin!
Tämän tyyppisellä toiminnalla voimme toivottavasti tsempata uusia naisia alalle. Leirille voi lähteä kokeilemaan olisiko tämä oma juttu!

Itse 20 vuotta miesvaltaisella ohjelmistoalalla toimineena liputan sen puolesta, että lisää naisia vaan koodaamaan!!

20.3.2018 tilanne:
ILMOITTAUTUNEITA EI EHDITTY SAADA RIITTÄVÄSTI ENNEN HOTELLIHUONEIDEN VAHVISTUSPÄIVÄÄ, NIIN SUUNNITTELEMME KESÄLLE UUTTA TOTEUTUSTA VAELLUKSEN JA KOODAUKSEN MERKEISSÄ !!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s